lauantai, 7. marraskuu 2009

Moi!

Pidetään sivua hengissä, vaikka en ehdi sitä pävittämääkään.

sunnuntai, 4. lokakuu 2009

Tämähän on uudistunut

Tottakai kaikki uudistuu, jos ei itse käy sivuillaan pitkiin aikoihin. Mutta eipä täällä ole käynyt muitakaan, joten turhuuksien turhuutta tämä on ylläpitääkään. Mutta katotaan.

sunnuntai, 17. toukokuu 2009

Voihan Vista

Taaskin on mennyt tovi aikaa, mutta pakko palata tuohon Vistaan, vaikka jossain kohdassa kehuinkin sitä. Service Pack 1 ei suostu päivittymään, vaikka seisoisin päälläni. Ohjeita kyllä on, mutta kai mulle on asennettu joku esi-beeta-versio, koska poikani Vista päivittyy ihan normaalisti.

sunnuntai, 29. maaliskuu 2009

Ei kai tässä

Murrealueellani vastataan näin, jos ei tervehdittäessä mitään erikoista kerrottavaa ole. Vrt. mikäpä tässä tai mikäpä hänessä. Talvi on mennyt jäitä poltellessa, työpaikalla ilmapiiri kiristyy, vaikka irtisanomisia tai lomautuksia ei ole vielä ilmoitettukaan. Kaikki ovat vähän valmiiksi masentuneita. Töitä kyllä on vaikka lampaille syöttäisi, mutta sehän ei tähän kuulu. Pitäisi nekin työt varmaan vähemmällä väellä saada tehdyiksi.

Rajua on ajan riento, kun leikkirahalla pelanneilla menivät hermot ja pelko voitti ahneuden. Jos mulla olisi nyt sata tonnia ylimääräistä, niin lähtisin heti osakekaupoille. Nokialla olisi pari viikkoa sitten netonnut kakskyt donaa sadan tonnin sijoituksella puolessatoista viikossa, melko mukava kurssinousu.

Eli kohta se ahneus voittaa taas pelon, ja sitten viipotetaan taas ylöspäin. Sitä odotellessa.

sunnuntai, 12. lokakuu 2008

Pitkästä aikaa

En taida olla kovin aktiivinen bloggaaja, kun mennyt koko kesä ilman käyntiä. Mutta toisaalta - eihän näitä kukaan ole käynyt lukemassakaan.

Enpä tiijä, melkoista hässäkkää ollut muutenkin. Vaalit teettävät kovasti töittiä, ja ehdokkaita tunkee ovista ja ikkunoista vaatimaan julkisuutta. No meitsihän tarjoo.

Ei niillä kyllä paljon asiaa ole. Terveydenhuolto pitäisi saada kuntoon ja blaa blaa. Omaperäisyys on täysin hukassa.

Oulussa kun ollaan, niin olen ajatellut äänestää Jasmin Mäntylää. Komea emäntä ja pärjää varmaan siinä, missä Tanja Karpelakin. Olisi valtuustonkin kokouksissa jotain tsekkailtavaa.

  • HighQ4U


    HighQ4U

    Pienin köynnöksin
    sidoit minut itseesi
    sinuun kuulumaan>
  • http://www.rakkausrunot.fi

    Runoilija Nikander

  • HighQ4U

    HighQ4U

    Pienin köynnöksin

    sidoit minut itseesi

    sinuun kuulumaan>

  • Taiska

     993687.jpg